Noomus hoitaa kielipalvelut ja niihin liittyvät projektikokonaisuudet vuosien kokemuksella, mutta tuoreella näkemyksellä. Kokeneet projektikoordinaattorimme hoitavat kaiken viestinnän kanssanne, eli teidän ei tarvitse hallita projekteihin liittyviä, usein monimutkaisia yksityiskohtia. Pyydämme kuitenkin huomioimaan seuraavat periaatteet:
• Toimitettavan käännöksen ja julkaisun laatu sekä kustannus ovat suoraan riippuvaisia lähdemateriaalin laadusta ja muodosta. Paras laatu ja pienin työmäärä saavutetaan alkuperäismuotoisilla tiedostoilla. Kuvat ja PDF-julkaisut vaativat yleensä enemmän työtä, kuin esimerkiksi taittosovellusten tiedostot tai tekstitiedostot. Käsittelemme toki kaikenmuotoista materiaalia.
• Teksti on aina ihmisen kirjoittama ja tarkoitettu ihmisten luettavaksi. Tekstin kääntäminen vaatii aina tulkintaa, tietoa ja kokemusta. Jokainen ihminen käyttää omanlaistaan kirjallista ilmaisua, ja näkemyksemme mukaan tärkeintä on tekstin sisältämän viestin välittyminen. Noomus panostaa pitkiin asiakassuhteisiin ja sen myötä oppimiseen, sekä tyylin ja yhdenmukaisuuden kehittämiseen.
• Lähdeteksti tai -kuva sisältää usein erikoistietoa, josta vain asiakkaallamme on syvää tietämystä. Siksi haluamme varmistaa tiettyjen termien ja konseptien oikeellisuuden kysymällä niistä tarkentavaa tietoa asiakkaittemme yhteyshenkilöiltä. Nopea ja täsmällinen vastaus esitettyihin termikysymyksiin edesauttaa hyvän toimituksen onnistumista sovitussa aikataulussa.
Tarjouksen pyytäminen
Ottakaa yhteyttä Noomukseen sähköpostitse osoitteeseen noomus@noomus.fi tai soittakaa +358 (0)10 6667960. Koordinaattorimme arvioivat tarpeenne ja antavat tarjottavasta työstä aikataulu- ja hinta-arvion.
Materiaalin siirtäminen
Vaikka otamme tiedostoja vastaan myös sähköpostin liitteenä, suosittelemme tiedostonsiirtopalvelun tai FTPn käyttämistä varsinkin suurille ja luottamuksellisille tiedostoille. Voitte lähettää tiedostot Noomuksen WeTransfer -kanavan kautta.
Sopimusasiakkaillemme tarjoamme myös Noomus extranet -tiliä materiaalin hallintaan ja projektityöskentelyyn.

